Wilho’s Ranch – Lännentunnelmaa ja hevosavusteisuutta

Hevostoimintaa hevosen ja ihmisen hyvinvointi edellä

Mikä on Wilho’s Ranch?

Kohtaamisia suurella sydämellä

two people sitting during day

Wilho’s Ranch Oy on keväällä 2021 perustettu yhden naisen yritys. Visio ja unelma siitä, että voisin omalla vankalla hevosalan osaamisellani tuoda leivän perheelle. Yrittäjänä ja ohjaajana toimin siis mie, Merja Uschanov, hämäläistynyt karjalaistyttö, kolmen lapsen äiti, hevostalousagrologi AMK, hevosenhoitaja, pieneläinhoitaja, eläinavusteinen valmentaja ja pitkän linjan hevosharrastaja useamman lajin parista.

Yritystoiminnan ohella viimeistelen agrologi yAMK tutkinnon opinnäytetyötä Hämeen Ammattikorkeakouluun sekä suoritan hevospalveluohjaajan tutkintoa Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa.

Wilho’s Ranchin synty

Haaveesta todeksi

smiling woman in white crew neck shirt

Ajatus yritystoiminnan käynnistämisestä oli kytenyt mielessäni jo vuosia. Varsinainen tapahtumaketju, joka yrityksen perustamiseen lopulta johti, alkoi alkuvuodesta 2018. Olin tuolloin juuri saanut tietää äitini sairastuneen keuhkosyöpään. Vuosi 2018 osoittautui muutenkin perheellemme raskaaksi sillä kesäkuussa, viikkoa ennen juhannusta, kotonamme oli tulipalo, jota seuranneen remontin ajan 5-henkinen perheeme asui työmaaparakissa kotipihassa. Tulipalosta on tässä ohessa ihan oma laajempi tarinansa.

Lokakuun puolivälissä 2018 pääsimme muuttamaan takaisin kotiin. Nämä vastoinkäymiset johtivat omalta osaltani kotiinpaluun jälkeen post traumaattiseen stressiin ja pahoihin univaikeuksiin. Silloinen työnantajani oli kykenemätön ymmärtämään kokemiamme vastoinkäymisiä ja haluton muuttamaan työnkuvaani vuorotyöstä päivätyöhön, joka johti lopulta PSTn takia pidempään sairauslomaan ja lopulta työterveyslääkärin kehoituksesta työkuvani muuttamiseen. En kuitenkaan kokenut tulleeni kuulluksi työnantajani puolelta, joten keväällä 2019 äitini siirtyessä saattohoitoon, päätös palkattomasta vapaasta häntä hoitaakseni oli helppo tehdä. Äitini saivapun jälkeen nukahtaa ikiuneen omassa vuoteessaan, käsi minun kädessäni hyräillesäni hälle hiljaa yhtä lempilauluistaan.

Tuon kevään aikana päätin päästä irti oravanpyörästä ja ensimmäinen askeleni sitä kohti oli hakeutuiminen yAMK koulutukseen ja syksystä alkaen opintovapaalle. Palattuani opintovapaalta vuoden 2020 joulukuussa sanoin itseni irti vakituisesta työsuhteesta pitkäaikaisen työnantajani palveluksessa ja siirryin keikkatöihin maatalouslomittajaksi. Alkuvuosi 2021 oli kuitenkin lomitustöiden rintamalla varsin hiljainen ja ajatus omasta yrityksestä alkoi toden teolla nostaa päätään. Niinpä varasin ajan Hämeen Uusyrityskeskukseen ja tuon palaverin seurauksena jo kauan olemassa ollut ajatus lopulta kypsyi toteuttamispäätökseksi.

Maaliskuussa 2021 perustettiin Wilho’s Ranch Oy ja huhtikuun alussa Ranchimme avasi ovensa asiakkaille.

Selviytymistarina

Tulipalo kesäkuu 2018

smiling woman in white crew neck shirt
smiling woman in white crew neck shirt

Viikkoa ennen juhannusta kesällä 2018 meidän kotonamme syttyi tulipalo, josta aiheutunut paha savuvahinko johti täydelliseen sisätilaremonttiin. Viisihenkisen perheemme selviytyminen palosta oli kiinni muutamista minuuteista. Heräsimme yöllä puoli neljältä palovaroittimen ääneen. Ryntäsin rappuja alakertaan ja jo portaissa näin – ja tunsin – liekkien loimotuksen keittiöstä. Minua oli vastassa noin 1,5 metriä halkaisijaltaan oleva tulipallo, joka roihusi keittiömme aputasolla. Pallo laajeni nopeasti ja ainokainen ajatukseni oli, että palo on saatava sammutettua nopeasti, tai se leviäisi seinäpaneeleihin ja niitä pitkin yläkerran portaikkoon. Tämä estäisi lasten saamisen yläkerran makuuhuoneista alakertaan.

Menin täysin autopilotille ja säntäsin eteiseen, jossa olin vain muutamia päiviä aiemmin ihmetellyt meidän vesille lasketun veneemme pientä käsisammutinta. Myöhemmin selvisi sammuttimen olleen varalla, ja veneessä olevan ihan asianmukainen varustus.  Tyhjensin sammuttimen tulipallon keksikohtaan ja sain kuin sainkin tuon sähkölaitteesta alkaneen palon sammumaan. Sammutin lensi käsistäni kolisten pitkin keittiön lattiaa, kun sinkosin yläkertaan savusukeltamaan lapsia omasta huoneestaan. Rappu oli täynnä mustaa muovisavua sen pyrkiessä ulos makuuhuoneemme avoimesta ikkunasta. Puolivälissä rappusia vedin keuhkot täyteen savua ja luulin jo jääväni siihen. Sekunnin murto-osan mietin käännynkö ympäri ja yritänkö uudestaan, mutta päätin kuitenkin jatkaa käsi kasvojeni edessä savun läpi. En nimittäin ollut lainkaan varma olisinko pystynyt syöksymään savuun enää toista kertaa ja lapset oli saatava ulos talosta.

Juoksin suoraan makuuhuoneeseemme, otin yöpöydältäni vesipullon, juoksin lastenhuoneeseen, suljin oven takanani ja valahdin polvilleni lattialle. Onneksi savu oli suuntautunut niin kovalla vedolla meidän huoneemme ikkunasta ulos, että lastenhuoneessa leijaili vain yksinäinen hento savukiehkura. Esikoisemme oli herännyt varoittimeen ja onneksi kuuliaisesti odottanut sängyssään hänelle huutamieni ohjeiden mukaisesti. Kaksi nuorempaa lastamme nukkuivat vielä. Hengitin muutaman kerran rauhoitellakseni itseäni ja aloin sitten rauhassa herätellä lapsia. Kerroin heille, että alakerrassa oli tulipalo, mutta äiti sai sen sammumaan. Ja että kotona on nyt niin paljon savua, että meidän on mentävä ulos. Meidän liinavaatekaappimme oli tuolloin vielä lastenhuoneessa ja kastelin sieltä meille kaikille kasvojen eteen käsipyyhkeet, joita pidellen lähdimme rappuja kohti. Nuorin lapsemme oli sylissäni ja vanhin kulki perässäni rapuissa käsi selkääni vasten painettuna, sillä sakeassa savussa ei nähnyt lainkaan eteensä. Keskimmäinen lapsemme, tuolloin vasta 4,5-vuotias, jähmettyi kuitenkin rappujen yläpäähän, josta mieheni kävi hänet hakemassa, kun pääsin toisten kanssa alakertaan.

Kaiken tämän aikaa keuhkosyöpää vastaan taisteleva äitini nukkui saunamökissämme. Hänen järkytyksensä oli käsin kosketeltava, kun esikoisemme herätti hänet heleällä lapsen äänellään huudahtaen että talo palaa. Vaikka olin itse vain askelen pojan perässä ja samaan hengenvetoon vakuuttelin, että ei pala enää ja kaikki on turvassa, pelkäsin hetken joutuvani vielä elvyttämään äitiäni samassa hötäkässä. Mummi tointui onneksi hetkellisestä järkytyksestään ja otti lapset haltuunsa, jotta pääsimmen mieheni kanssa hälyttämään apua.

VPK tuli paikalle noin vartissa hälyytyksen tekemisestä. Ambulanssi tuli hyvin pian perässä. Tosin jos en olisi saanut paloa sammumaan,  ei täällä olisi ollut enää mitään  pelastettavaa. Myöhemmin iltapäivällä onnettomuuspaikkaa ihmetelleet pelastuslaitoksen tutkijat sanoivat, että palon leviäminen vanhoihin puupaneeleihin ja sitä kautta suoraan yläkertaan vievään portaikkoon oli vain minuuteista kiinni. Vain  minuuteista kiinni, olisinko jäänyt lapsettomaksi äidiksi. Melko pysäyttävää.

Lasten pelastusoperaatiossa hengittämäni savu oli nostanut vereni hiilimonoksidiarvon 15 prosenttiin. Istuin pitkälle toista tuntia lisähapessa, ennen kuin arvo alkoi pysyä alle 10 prosentissa. Ensihoitajat olisivat mieluusti vieneet miut sairaalaan tarkkailuun, mutta ymmärsivät, etten halunnut jättää lapsia. He suostuivat jättämään miut kotiin, kun lupasin hakeutua hoitoon heti, jos vointini huononee, tulee pahoinvointia tai huimausta. 

Ensimmäisen viikon ajan majoituimme läheisessä hotellissa. Jatkomajoitukseksi vakuutusyhtiö tarjoili meille rivitaloasuntoa, mutta eläinten takia kieltäydyimme siitä ja saimme kotipihaan makuuhuoneen virkaa toimittamaan työmaaparakin, kun saunamökkimme mahdollisti pesseytymisen ja ruuanlaiton. Liki neljä kuukautta me mökkeilimme omassa kotipihassamme nukkuen parakissa ja lopulta lokakuussa 2018 pääsimme viimein muuttamaan takaisin kotiin.

 

Mikä sitten on tämän tositarinan opetus?

Niitä on oikeastaan kaksi:

Älkää jättäkö yöksi akkuja lataukseen!

Ja uskokaa tiukassakin paikassa siihen, että tästä voi selvitä. 

Ota yhteyttä

wilhosranch (at) gmail.com

040-7027929